Aikuisille

Retkiä ja tapahtumia

Seurakunnan aikuistyö järjestää retkiä esimerkiksi Tuomas-messuun, teatteriin tai taidenäyttelyihin. 

Naisten iltapäiviin ja muihin työikäisille suunnattuihin tapahtumiin pyydetään vierailijoita puhumaan elämää laajalti koskevista aiheista.  

Seuraa ilmoittelua Kirkolliset-palstalla Loimaan lehdessä ja seurakunnan nettisivuilla.

Kinkerit

Loimaan seurakunnan alueella pidetään perinteisesti kinkereitä kevättalvella, helmikuussa ja maaliskuussa. Kinkerit kokoontuvat pääsääntöisesti kodeissa arki-iltaisin (klo 18 alkaen) ja sunnuntaisin iltapäivällä (klo 14 alkaen). 

Mitä kinkereillä tapahtuu?

Kinkereillä ei enää kuulustella ketään, eli kenenkään ei tarvitse pelätä eikä piileksiä. Kinkereillä ollaan valitun aiheen äärellä, josta kuullaan papin lyhyt alustus, ja sitten aiheesta keskustellaan. Välillä ollaan kahvipöydän ääressä, ja tietysti myös lauletaan kanttorin johdolla. Kolehtikin kerätään ja jutellaan kylän kuulumisista. Seurakunnasta ja sen toiminnasta ja niihin liittyvistä ajatuksista ja toiveista saa myös kertoa. Kinkerit alkavat alkuhartaudella ja päättyvät talonväen toivevirteen ja Herran siunaukseen. Kinkereiden kesto on n. 2h-2,5h.

Kaikki seurakuntalaiset ovat kinkereille tervetulleita. Voit siis tulla kinkereille, vaikka et asuisi kyseisen kinkeripiirin alueella.   

Seuraa ilmoittelua seurakunnan nettisivuilla ja Loimaan lehdessä.

Lisätiedot Marita Koivuselta: marita.koivunen@evl.fi
tai Seurakuntapalvelujen toimistosta: 02 7764400 ma, ti, to, pe klo 9-13

Ota yhteyttä