Kun suunnittelet häitä, ota yhteyttä seurakuntapalveluiden virastoon p. 02 776 4400. Kirkon voi varata hyvissä ajoin, mutta pappi ja kanttori voidaan varmistaa vasta lähempänä vihkiajankohtaa. Vihkipari voi myös pyytää papin ja kanttorin muualta.

Vihkipaikka voi olla kirkko, seurakuntatalo, kirkkoherranvirasto, tai jokin muu paikka. Vihkitilaisuudessa pitää olla läsnä kaksi todistajaa, jotka voivat olla myös seurakunnan työntekijöitä (kirkossa esim. suntio ja kanttori).

Avioliittoon aikovien on ennen vihkimistä pyydettävä avioliiton esteiden tutkintaa. Tutkinta on pyydettävä aikaisintaan neljä kuukautta, mutta viimeistään viikkoa ennen häitä. Tulevan avioparin on pyydettävä avioliiton esteiden tutkintaa jomman kumman seurakunnasta. Esteiden tutkinta voidaan pyytää myös maistraatista. 

Musiikilla on merkittävä rooli kirkollisissa toimituksissa, oli kyse juhlistamisesta tai lohduttamisesta. Kanttorit tarjoavat mielellään oman asiantuntemuksensa seurakuntalaisten käyttöön, ja heillä on valmiuksia toteuttaa toiveita monella eri musiikkityylillä. Heiltä voi kysyä neuvoa ja mielipidettä oikean, itselle sopivan musiikin valintaan. Harvinaisempien teosten kohdalla toiveet on hyvä saada tietoon ajoissa (kaksi viikkoa ennen tilaisuutta), samoin tuntemattomampien teosten nuotit on toimitettava kanttorille harjoittelemista varten kaksi viikkoa aiemmin.
 
Kirkoissamme ja kappelissa on kaikissa käytössä urut, useimmissa myös flyygeli/piano. Laulujen suhteen voi myös esittää toiveita. Teemme parhaamme, jotta seurakuntalaiset saisivat toiveensa kuuluviin musiikin osalta.
 
Vihkimusiikista on tarjolla esite
 
Häämusiikkinäytteitä voi kuunnella Turun Mikaelinkirkon kanttorin Marko Hakanpään Häämusiikkisivuilta
 
Kanttorit:
Kaija Huhtanen 0400-385504 kaija.huhtanen@evl.fi
Martti Pihlajamaa 0400-194473 martti.pihlajamaa@evl.fi
Marjukka Lehtola 044-0238145 marjukka.lehtola@evl.fi