Minä ja muut -ihmissuhdetaitoja nuorille

ti 7.5. kello 18.00

Kaupunginkirkko

Minä ja muut -ihmissuhdetaitoja nuorille, leppoisaa yhdessäoloa ja tekemistä yhdessä.

Loimaan seurakunnan nuorisotyö järjestää huhti-toukokuun kevätiltoina ihmissuhdetaitojen kokeilua. Tervetulleita ovat kaikki 15-18-vuotiaat seurakunnan toiminnassa jo mukana olleet nuoret ja nuoret aikuiset, mutta myös uusille kasvoille on aina tilaa. Kokoontumisia on yhteensä kolmena iltana, tiistaina 16.4, tiistaina 7.5 ja torstaina 23.5. Ideana on elämässä tarvittavien ihmissuhdetaitojen harjoitteleminen käytännössä. Näissä illoissa keskustellaan, tehdään harjoituksia ja työskennellään vaihtuvien aiheiden ympärillä. Samalla tavataan uusia ja vanhoja kavereita sekä vietetään rentoa yhdessäoloa. Illat sisältävät sekä yksilö- että ryhmätilanteita. Voit tulla mihin tahansa näistä tai vaikka kaikkiin, toimintaan ei tarvitse sitoutua. Samalla kartoitetaan halukkuutta mahdollisesti syksyllä alkavaan "Nuorten ihmissuhdetaitojen" eli "Nuisku" - kurssiin. Et tarvitse muuta kuin itsesi paikalle. Kokoontumiset Loimaalla, Kaupunginkirkon alasalissa kello 18-19. Ohjaajana Tuomas Gustavsson.


Katso myös

su 11.8. klo 10.00

Kanta-Loimaan kirkko

Karjalaisen kansan messu

Karjalaisen kansan messu Kanta-Loimaan kirkossa. Tervetuloa ! Mukana Kurkijokijuhlia viettävä juhlakansa.
to 15.8. klo 18.30

Alastaron kirkko

la 19.10. klo 9.00

Kanta-Loimaan seurakuntatalo

Muu tilaisuus (MOD-päivä)

IHMISOIKEUKSIEN, KOHTAAMISEN JA MONINAISUUDEN PÄIVÄ

Toiminnallisesti, osallistaen ja ryhmissä tutustutaan koulutetun MOD- ohjaajan avulla seúraaviin teemoihin:
avoimuus
- ihmisoikeudet
- itsensätunteminen
- moninaisuus, normit, syrjimättömyys
- mukaan ottaminen, osallisuus
moninaisuuden, kohtaamisen, ihmisoikeuksien puolella. Jos toivotte siihen sanoja, niin voin koota teille jotain pohjaa.

Päivässä siis käydään toiminnallisesti, osallistaen ja ryhmässä nuo MODin