Mellilän kirkkoalue
Mellilän kirkkoalue kattaa entisen Mellilän seurakunnan alueen sellaisena kuin se oli seurakunnan lakatessa 31.12.2008. Vuodesta 2009 alkaen Mellilän alueella toimi Mellilän kappeliseurakunta. Kun kappeliseurakuntarakenne purettiin, perustettiin myös Mellilään kirkkoalue toimintaryhmineen.
Kirkkoalueen toimintaryhmän toiminta-ajatuksena on Mellilän alueella asuvien seurakuntalaisten palveleminen ja osallistaminen Mellilän kotikirkon toimintaan. Toimintaryhmä pitää kiinni perinteistä, mutta on myös sydämellä mukana luomassa uutta.
Mellilän kirkkoalueen keskuksena on Mellilän kirkko
Toimintaryhmän toiminnasta voi olla yhteydessä joko kirkkoalueen sihteeriin tai puheenjohtajaan.
Mellilän kirkko täyttää 200 vuotta
Mellilän kirkon 200-vuotisjuhlia vietetään sunnuntaina 10.8. Juhla alkaa piispanmessulla Mellilän kirkossa klo 10. Messun jälkeen juhla jatkuu Asemanseudun koulun liikuntahallissa. Juhlan ohjelmaa päivitetään näille sivuille. Juhlapäivässä mukana Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen.
Juhlapäivä tarjoaa mainion tilaisuuden lämpimiin kohtaamisiin muistojen ja kuulumisten äärellä. Tervetuloa juhlaan!
Väinö ja Viljo Haapasen testamenttirahaston avustushakemukset
Mellilän kirkkoalueen toimintaryhmä jakaa Väinö ja Viljo Haapasen testamenttirahastosta avustuksia Mellilän alueella tapahtuvaan toimintaan. Toiminta voi olla kertaluonteista tai säännöllisesti jatkuvaa ja siinä on oltava hengellinen ulottuvuus. Haku tapahtuu sähköisellä lomakkeella kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Kirkkoalueen toimintaryhmän nimeämä toimikunta käsittelee avustushakemukset hakuajan päätyttyä. Kevään 2025 hakuaika on päättynyt. Hakuaikana tulleet hakemukset on käsitelty. Hakemuksista päättävän kokouksen pöytäkirja tulee nähtäville seurakunnan nettisivuille
Avustushakemuksiin liittyvissä kysymyksissä voitte olla yhteydessä Mellilän kirkkoalueen sihteeriin, seurakuntapastori Miia Joroseen, puhelimella 040 168 1783 tai sähköpostilla miia.joronen@evl.fi
Adressit
Adresseja myydään Mellilän Osuuspankissa sekä Seurakuntapalveluiden virastossa Loimaalla, os. Turuntie 32. Virasto on avoinna sopimuksen mukaan.
Seuraa ilmoittelua torstaisin ilmestyvissä kirkollisissa ilmoituksissa Loimaan lehdessä tai seurakunnan kotisivuilla.
Säännöllistä toimintaa Mellilän kirkkoalueella
Jumalanpalvelukset pidetään Mellilän kirkossa noin kerran kuukaudessa sunnuntaina klo 12.00.
Naisten lauluryhmä harjoittelee Mellilän kirkossa Sari Jokelan johdolla. Lisätietoja voit kysyä Sarilta p. 0400 960 627.
Kaikesta seurakunnan toiminnasta löydät lisätietoja seurakunnan nettisivuilta sekä Loimaan lehden kirkollisista ilmoituksista torstaisin. Tervetuloa mukaan toimintaan!
Kirkkoalueen kokouksen pöytäkirja
Toimintaryhmän jäsenet
Aila Kankare (puheenjohtaja)
Anja Kuusela (varapuheenjohtaja)
Miia Joronen (sihteeri)
Hannu Kauti
Marjo-Riitta Kivistö
Markku Laurinen
Mikko Miikkulainen
Heikki Onnela
Sari Palomäki-Raitala
Jorma Saarinen
Lauri Salo
Saara Tammelin
Heikki Vainio
Venla Veijalainen
Ari Vikström
Eija-Liisa Vikström