Isonen on korvaamaton osa seurakunnan toimintaa.

Isoskoulutus Loimaan seurakunnassa

Isonen on vastuunkantaja, kuuntelija, yhteishengen luoja ja työntekijöiden korvaamaton apulainen. Isostoiminta antaa eväitä elämään kristittynä, yhteiskunnan ja kaveripiirin jäsenenä. Isoskoulutuksen käyneet pyrkivät kesän leireille avustajiksi ja osa jatkaa myös kerhonohjaajina tai pyhäkoulun vetäjinä. Isoskoulutus starttaa syksyisin, keväällä uunituoreet isoset siunataan työtehtäviinsä.

Isoskoulutuksen käyneet saavat osallistumisestaan todistuksen, joka voi olla eduksi opiskelupaikkaa hakiessa. Työtehtävistä kirjoitamme pyynnöstä työtodistuksen.

Loimaan seurakunnan isoskoulutus on tullut tutuksi myös nimellä LISKO. Facebookissa on vanhojen isosten ryhmä "Fossiili-liskot", jossa tiedotamme jo isoskoulutuksen käyneille sopivista jutuista sekä tulevista työnhaku-mahdollisuuksista.

Tutustu syksyn aikatauluun rullailemalla sivua alemmas...


HALUAISITKO OHJATA KERHOA?
Eri puolilla Loimaan aluetta on mahdollista ohjata kerhoa alakoululaisille kerran viikossa.
Kerhon kesto on yleensä 1 tunti. Kerhoa voi ohjata yksin tai kaverin kanssa. 
Kerhon teema voi olla esim. kuvis, kokkailu, liikunta tai ihan perinteinen sekakerho, jolloin joka kerralla puuhaillaan eri asioita.
Kerhonohjaajille maksetaan palkkio tehdystä työstä.
Lisätiedot: Kerttu 040 354 2175, kerttu.niemela@evl.fi

Isoskoulutus 

Isoskoulutus alkaa syksyllä ja päättyy keväällä 2023. Koulutuksen aikana opiskellaan ryhmänohjausta, esiintymistaitoja, toiminnan suunnittelua ja ohjausta sekä tietysti hartauksien pitämistä.
Isosena pääset toimimaan erilaisissa työtehtävissä esim. kerhoissa, ripareilla ja lastenleireillä.

Aikataulu: 

Kevät2023:
la 7.1. klo 10-14.30 Kaup.kirkko
la 21.1. ohjaajapäivät Naantalissa
la 11.2. klo 10-14.30 Kaup.kirkko
la 4.3. klo 10-14.30 Kaup.kirkko
la 25.3. klo 10-14.30 Kaup.kirkko
leiri 21.-23.4. Pitkäjärvi, Kokemäki ilmoittautuminen
la 6.5. klo 10-14.30 Kaup.kirkko
la 27.5. (kellonajat vahvistuvat myöhemmin) Kanta-Loimaan seurakuntatalo
su 28.5. klo 10 Isossiunaus Kanta-Loimaan kirkko

Sitouduthan yhteiseen aikatauluun ja osallistut koulutukseen aktiivisesti!
Jos sairastut, ilmoitathan meille poissaolostasi.

Ota yhteyttä

Nuorisotyönohjaaja
Turuntie 32
32200 Loimaa

Kasvatuksen johtava viranhaltija