Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Rippikouluun ilmoitautuminen on päättynyt!
Rippikoulun ryhmäjako on valmistunut, se löytyy tästä.
Rippikouluesite 2023-24
Huoltajien infon Powerpoint-esitys
Rippikoulu alkaa ryhmän yhteisessä aloitustapaamisessa. Siellä tutustut rippikouluryhmän omiin työntekijöihin ja muuhun ryhmään. Tilaisuudessa annetaan lisätietoja mm. teemapäivistä, ulkoläksyistä ym. käytänteistä. Siellä jaetaan myös Raamattu ja Katekismus.
Kaikilla ryhmillä on opetusta myös talven teemapäivissä. Lisäksi rippikoulun suorittamiseen kuuluu seurakuntaan tutustumista ja ulkoläksyjen suoritus. Toukokuussa järjestetään ryhmäkohtaiset tapaamiset, joista ilmoitetaan erikseen.
Sinut konfirmoidaan sinä vuonna, jolloin kaikki rippikouluun kuuluvat osiot on suoritettu.
Tiesithän, että rippikoulun voi käydä, vaikka nuorta ei olisikaan kastettu?
Tällöin rippikoululainen kastetaan perheen kanssa sovittuna ajankohtana joko omassa juhlassaan tai kastettavien rippikoululaisten yhteisessä juhlassa. Rippikoulun pappi on yhteydessä sellaisiin nuoriin, joita ei ole kastettu ja keskustelee kasteen järjestämisestä.
Lisää tietoa kasteesta ja siihen liittyvistä asioista.
Rippikoulun voi käydä myös aikuisena. Loimaalla aikuisrippikoulu käydään yksityisesti.
Ota yhteyttä seurakuntapalveluiden virastoon, jos aikuisrippikoulu kiinnostaa!
Kysyttävää rippikoulusta? Ota yhteyttä Sami Laaksoseen, p. 040 182 3470, sami.laaksonen@evl.fi
Kokoontumiset Kaupunginkirkossa kesäkuun ensimmäisellä viikolla ma-pe n. 10-15.
Lisäksi työskentelypäiviä talvi-kevätkaudella, jotka ilmoitetaan ryhmän aloittaessa.
Ohjelma on monipuolista ja sisältää samoja elementtejä kuin leiritkin.
Kaupunkiriparia kannattaa harkita, jos tuntuu, että leiriolosuhteet voivat olla fyysisesti tai psyykkisesti liian kuormittavia
Konfirmaatio: su 9.6.2024 klo 13 Kaupunginkirkko
Maksuton vaihtoehto
Rippikoulu heille, joilla on erilaisia oppimiseen tai suuressa ryhmässä toimimiseen liittyviä hankaluuksia.
Rippikoululaisten yksilölliset tarpeet huomioidaan paremmin.
Kokoontuminen kerran kuukaudessa talvi- ja kesäaikana, lisäksi leiripäivät kesäkuun alussa. Ei yöpymisiä.
Konfirmaatio: la 8.6.2024 klo 13 Kaupunginkirkko
Maksuton vaihtoehto
Bergvikin kartano Salossa
Bergvikin kartanon historiallisella alueella on hienot ja rauhalliset puitteet monenlaiseen tekemiseen.
Omien majoitus- ja työskentelytilojen lisäksi käytössä ovat laajat ulkoalueet sekä lähialueen luontoreitit.
Leirijakso: 10. - 16.6.2024
Konfirmaatio: la 29.6.2024 klo 13 Kaupunginkirkko
Hinta: 175€ Loimaan seurakuntalaisille
Mansikkakarin leirikeskus
Taivassalon seurakunnan leirikeskus tarjoaa perinteisintä rippileirimuotoa merenrannalla. Rento yhdessäolo, pihapelit ja rantasauna sekä merivesi tarjoavat upeat puitteet vapaa-ajalle.
Leirijakso: 10. - 16.6.2024
Konfirmaatio: su 30.6.2024 klo 13 Kanta-Loimaan kirkko
Hinta: 125€ Loimaan seurakuntalaisille
Eerikkilän urheiluopisto
Liikuntapainotteinen rippileiri sisältää paljon liikunnallista toimintaa, ohjatusti ja omatoimisesti.
Rippikoulu on kuitenkin etusijalla!
Leirijakso: 24. - 30.6.2024
Konfirmaatio: la 6.7.2024 klo 13 Kaupunginkirkko
Hinta: 250€ Loimaan seurakuntalaisille
Mansikkakarin leirikeskus
Taivassalon seurakunnan leirikeskus tarjoaa perinteisintä rippileirimuotoa merenrannalla. Rento yhdessäolo, pihapelit ja rantasauna sekä merivesi tarjoavat upeat puitteet vapaa-ajalle.
Leirijakso: 24. - 30.6.2024
Konfirmaatio: su 7.7.2024 klo 13 Kanta-Loimaan kirkko
Hinta: 125€ Loimaan seurakuntalaisille
Nuorisokeskus Virroilla
Marttinen on yksi Suomen yhdeksästä nuorisokeskuksesta, jossa on monipuoliset mahdollisuudet rippikoulun ja sen oheisohjelman toteuttamiseen.
Leirijakso: 15. - 20.7.2024
Konfirmaatio: su 21.7.2024 klo 13 Kanta-Loimaan kirkko
Hinta: 175€ Loimaan seurakuntalaisille
Rippikoulua ei ole pakko käydä Loimaan seurakunnassa, vaikka olisitkin loimaalainen. Vaihtoehtoja on monia, esimerkiksi kristilliset järjestöt, urheiluliitot ja muut toimijat järjestävät rippikouluja, usein yhteistyössä jonkin seurakunnan kanssa.
Myös muualla rippikoulun käyville kuuluu kotiseurakunnan lahjoittama Raamattu ja Katekismus. Nämä annetaan yhteisessä infotilaisuudessa, jossa kerromme samalla käytäntöjä kotiseurakuntaan tutustumisesta, joka on vaatimuksena myös muualla rippikoulun käyville.
Ilmoitathan tällä lomakkeella, että käyt rippikoulun muualla!
Joskus nuori tarvitsee rippikoulun käymiseen erityistä tukea, jota oman seurakunnan pienryhmässäkään ei voida tarjota. Varsinais-Suomen alueen kehitysvammatyön pappi Pertti Arola vastaa loimaalaisillekin nuorille tarjottavista erityisrippikouluista. Jos mietitte erityisnuoren rippikouluun osallistumista, kannattaa olla yhteydessä suoraan Perttiin: puh. 050 570 2656 tai pertti.arola-at-evl.fi.
Paimion seurakunnan internetsivulta löytyy lisätietoa erityisrippikouluista.
Ennen rippikouluun ilmoittautumista pystymme lähettämään postia vain Loimaan seurakunnan jäsenille. Jos et ole minkään seurakunnan jäsen tai sinulla on tietojen luovutuskielto (ns. turvakielto), emme saa osoitettasi.
Se ei ole kuitenkaan este rippikouluun ilmoittautumiselle! Olet tervetullut koulujen infotilaisuuteen ja huoltajasi omaansa. Tästä löytyy kutsukirje infotilaisuuksiin (syksy 2023).
Kodin ulkopuolisessa sijoituksessa Loimaalla olevat ovat halutessaan tervetulleita Loimaan seurakunnan rippikouluun, yhdessä koulu- ja muiden kavereiden kanssa. Nämä nuoret ovat samanarvoisessa asemassa Loimaan seurakunnan jäsenten kanssa leirimaksujen, paikkojen yms. suhteen. Ilmoittautumisen yhteydessä kysymme, minkä seurakunnan jäsen olet, jotta tarvittaessa saamme myös sinne tiedon, että olet käymässä rippikouluasi Loimaalla.
Rippikoulumaksuun voi anoa vapautusta kokonaan tai osittain. Vapaamuotoinen, kirjallinen anomus toimitetaan kirkkoherralle: riku.laukkanen@evl.fi, tai postitse (Loimaan Seurakunta / Riku Laukkanen, Turuntie 32, 32200 LOIMAA). Anomuksessa on hyvä kuvata perheen taloudellista ja muuta tilannetta päätöksenteon tukemiseksi tarpeellisessa määrin. Tiliotteita tms. ei tarvitse toimittaa.
Rippikoulun voi käydä myös nuori, joka ei kuulu luterilaiseen kirkkoon. Konfirmoiduksi tuleminen edellyttää luterilaisen seurakunnan jäsenyyttä. Jäseneksi liitytään kasteen kautta. Huoltajat päättävät yhdessä alaikäisen lapsensa uskonnollisesta asemasta eli siitä, halutaanko lapsi liittää kirkon jäseneksi tai erottaa kirkon jäsenyydestä. Liittyminen tai eroaminen edellyttää kuitenkin aina nuoren omaa suostumusta. Rippikoulun voi käydä, vaikkei kuuluisi kirkkoon, mutta konfirmaatio edellyttää kirkon jäsenyyttä. Kirkon jäseneksi liitytään Pyhän kasteen kautta.
Kastamattomalla rippikoululaisella on mahdollisuus osallistua yhteiseen kastejuhlaan. Yhteiskasteessa seurakunta huolehtii tarjoilut kastettavalle ja hänen vierailleen. Sinun tarvitsee vain ilmoittautua ja tulla mukaan! Rippikouluun ilmoittautuneille kastamattomille nuorille lähetetään erikseen kutsu tapahtumaan.
Kaste on vapaaehtoinen, ja rippikoulun voi käydä myös ilman kastetta. Konfirmaatio edellyttää kuitenkin kastetta. Yhteinen kastetapahtuma on mainio tilaisuus ottaa kaste sekä juhlistaa sitä yhdessä lähipiirin kanssa.
Kasteesta voi sopia myös oman rippikouluryhmän papin kanssa.
Kasvatuksen johtava viranhaltija
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä